Läpinäkyvyys mediaostoissa – mistä hinta koostuu

Läpinäkyvyys mediaostoissa – mistä hinta koostuu

Läpinäkyvyys mediaostoissa tarkoittaa, että mainostaja tietää tarkalleen, mihin jokainen mediabudjetin euro päätyy. Moni markkinointipäällikkö näkee kuukausilaskussa yhden summan, mutta ei pysty sanomaan, kuinka suuri osa siitä meni varsinaiseen mainostilaan ja kuinka suuri osa toimiston palkkioon, teknologiamaksuihin ja datakuluihin. Tässä artikkelissa käydään läpi, mistä mediaostojen hinta koostuu, missä kohdissa raha tyypillisesti katoaa näkyvistä ja miten sopimus kirjoitetaan niin, että kokonaiskuva pysyy mainostajalla.

Mediaostojen hinta muodostuu neljästä kerroksesta

Kokenut mediasuunnittelija purkaa laskun aina samoihin osiin. Ensimmäinen ja suurin on nettomediakustannus eli summa, joka maksetaan mediatalolle tai alustalle: MTV:lle TV-spoteista, Sanomalle Helsingin Sanomien näkyvyydestä, JCDecaux’lle ulkomainospaikoista tai Googlelle klikkauksista.

Toinen kerros on mediatoimiston palkkio. Se on joko provisio, tyypillisesti 5-15 % mediabudjetista, tai kiinteä kuukausiretaineri, joka liikkuu yrityksen koon mukaan noin 3 000-20 000 €/kk. Mallien eroja käsitellään tarkemmin artikkelissa mediatoimiston palkkiomallit.

Kolmas kerros ovat teknologiakulut: DSP-alustan käyttömaksu, adserver, bränditurvallisuuden ja näkyvyyden verifiointi sekä mittaustyökalut. Neljäs kerros on data, eli kolmannen osapuolen kohderyhmäsegmentit, joista maksetaan yleensä CPM-pohjaisesti esimerkiksi 0,50-2,50 € tuhatta näyttöä kohden.

Missä läpinäkyvyys mediaostoissa yleensä pettää

Perinteisessä mediassa ketju on lyhyt. TV-kampanjassa mainostaja voi pyytää mediatalon tilausvahvistuksen ja verrata sitä laskuun, ja hinta on sidottu kontaktihintaan ja ostettuun peittoon. Printissä ja ulkomainonnassa tilanne on samanlainen.

Ohjelmallinen ostaminen on toinen tarina. Yhden näytön hinnan matkalla mainostajalta julkaisijalle on DSP, mahdollisesti datatoimittaja, verifiointityökalu, SSP ja pörssi. Isoniin-Britannian mainostajajärjestö ISBA julkaisi PwC:n kanssa vuonna 2020 selvityksen, jonka mukaan vain noin puolet ohjelmallisesta mediabudjetista päätyi julkaisijoille. Noin 15 % kuluista ei pystytty kohdistamaan mihinkään tunnistettavaan välikäteen.

Toinen ongelmakohta ovat volyymialennukset ja hyvitykset. Mediatalot voivat maksaa mediatoimistolle vuosittaisia bonuksia koko toimiston ostovolyymin perusteella. Jos sopimuksessa ei sanota, kenelle nämä kuuluvat, ne jäävät toimistolle. Yhdysvalloissa mainostajajärjestö ANA nosti aiheen laajaan keskusteluun vuonna 2016 julkaistulla selvityksellä. Suomessa käytännöt vaihtelevat toimistoittain, joten asia kannattaa aina kysyä suoraan.

Kolmas sudenkuoppa on principal-based-ostaminen, jossa toimisto ostaa mediatilaa omaan lukuunsa ja myy sen eteenpäin asiakkaalle omalla hinnallaan. Malli ei ole kiellettyä, ja se voi tuottaa edullisemman CPM:n. Mainostaja ei kuitenkaan tällöin näe toimiston katetta, ellei sitä erikseen sovita näkyväksi.

Käytännön esimerkki: 30 000 euron kuukausibudjetti

Kuvitellaan tamperelainen teollisuusyritys, joka käyttää digitaaliseen mainontaan 30 000 €/kk. Toimiston provisio on 8 %, mikä kuulostaa kohtuulliselta. Tarjousvaiheessa kukaan ei kysynyt, mitä muuta laskuun sisältyy.

Kun luvut puretaan, ohjelmallisesta osuudesta (12 000 €) DSP-maksu vie 15 %, datasegmentit noin 10 % ja verifiointi pari prosenttia. Google Ads- ja LinkedIn Ads -osuuksissa välikäsiä on vähemmän, koska ostot tehdään suoraan alustalta. Lopputulos: ohjelmallisen osuuden eurosta noin 70 senttiä päätyy mediaan ennen julkaisijapään kuluja, vaikka laskussa luki vain ”media 30 000 € + palkkio 8 %”.

Tilanne ei ole välttämättä huijaus. Teknologia maksaa oikeasti. Ongelma on se, ettei markkinointipäällikkö pysty vertaamaan toimistoja tai arvioimaan, kannattaako ohjelmallinen ostaminen tälle kohderyhmälle lainkaan.

Myytti: pienin palkkioprosentti tarkoittaa edullisinta kumppania

Tämä on alan sitkein väärinkäsitys. Toimisto, joka tarjoaa 4 %:n provision, voi kattaa katteensa teknologiakuluilla, principal-ostoilla tai pitämällä volyymihyvitykset itsellään. Toimisto, joka veloittaa 12 % ja tilittää kaiken muun läpi nettohintaan, voi tulla kokonaisuutena halvemmaksi.

Kansainväliset ketjut kuten OMD, Mindshare, Wavemaker tai Dentsu neuvottelevat suurilla volyymeilla, mutta isompi ostovoima ei automaattisesti siirry asiakkaan hintoihin. Kotimainen toimisto voi olla yhtä läpinäkyvä tai läpinäkymättömämpi. Koko ei ratkaise, sopimus ratkaisee.

Näin rakennat läpinäkyvän mediasopimuksen

Ammattilainen aloittaa vaatimalla kustannuserittelyn jo tarjousvaiheessa. Pyydä tarjoukset vähintään kolmelta toimistolta samalla pohjalla, jotta vertailu on mahdollista. Kilpailutuksen vaiheet on kuvattu artikkelissa kilpailutus mediatoimistoista.

Sopimukseen kannattaa kirjata vähintään nämä:

– Nettohintaperiaate: kaikki mediat laskutetaan mediatalon nettohinnalla, ja palkkio näkyy erillisenä rivinä.
– Hyvitysten tilitys: volyymibonukset ja muut hyvitykset palautetaan mainostajalle tai ne raportoidaan vähintään vuosittain.
– Teknologia- ja datakulut eriteltyinä: DSP-maksu, data ja verifiointi omina riveinään kampanjakohtaisesti.
– Auditointioikeus: mainostajalla on oikeus tarkastuttaa ostot ja laskut ulkopuolisella tarkastajalla.
– Datan ja tilien omistus: Google Ads-, Meta Ads- ja DSP-tilit sekä kampanjadata kuuluvat mainostajalle myös sopimuksen päätyttyä.

Lisäksi sopimukseen kuuluvat selkeät KPI-mittarit, irtisanomisehdot ja GDPR-vastuunjako kohderyhmädatan käsittelyssä. Kun vuosibudjetti nousee yli 500 000 euron, ehdot kannattaa käydä läpi lakimiehen kanssa.

Yleisimmät virheet hintojen arvioinnissa

Vertaillaan pelkkää palkkioprosenttia. Kaksi tarjousta, joissa on eri tavalla laskettu teknologiakate, ei ole vertailukelpoisia. Pyydä jokaiselta toimistolta esimerkkilasku samalla kuvitteellisella budjetilla.

Hyväksytään raportti, jossa on vain lopputulokset. CPM, CTR ja ROAS kertovat tehokkuudesta, eivät siitä, mihin raha meni. Raportin pitää näyttää myös, kuinka suuri osa budjetista päätyi työmediaan.

Annetaan toimiston omistaa mainostilit. Kun yhteistyö päättyy, historiallinen data ja optimointi menetetään. Tämä on yleistä erityisesti pk-yrityksillä, jotka ovat aloittaneet digimainonnan pienellä budjetilla eivätkä ole ajatelleet asiaa sopimusvaiheessa.

Poikkeuksiakin on. Jos kuukausibudjetti on alle 5 000 euroa ja kaikki ostetaan suoraan Metasta ja Googlesta, täysi auditointikoneisto on raskas. Silloin riittää, että tilit ovat omissa nimissä ja palkkio on kiinteä.

UKK

Saako mediatoimisto pitää mediatalojen volyymibonukset?
Saa, jos sopimuksessa niin sovitaan tai asiasta ei sovita mitään. Siksi hyvitysten käsittely kannattaa kirjata sopimukseen yksiselitteisesti ennen yhteistyön alkua.

Kuinka suuri osa ohjelmallisesta budjetista on normaalia käyttää teknologiaan?
Kiinteää rajaa ei ole, mutta DSP-maksut liikkuvat tyypillisesti 10-20 %:n haarukassa ja data- sekä verifiointikulut tulevat sen päälle. Jos kokonaisuus ylittää selvästi kolmanneksen, ostoketju kannattaa käydä läpi toimiston kanssa.

Onko principal-based-ostaminen aina huono asia?
Ei. Se voi tuoda edullisemman CPM:n etenkin vakioformaateissa. Mainostajan pitää kuitenkin tietää, milloin ostot tehdään tällä mallilla, ja sillä pitää olla mahdollisuus kieltäytyä.

Läpinäkyvyys alkaa oikeista kysymyksistä

Mediaostojen hinta koostuu nettomediasta, toimiston palkkiosta, teknologiasta ja datasta. Mainostaja, joka näkee nämä neljä erikseen, pystyy vertaamaan toimistoja, kyseenalaistamaan kalliit ostoketjut ja ohjaamaan budjettia sinne, missä se toimii. Tärkein yksittäinen vinkki: pyydä seuraavalla kerralla laskun erittely ja kysy suoraan, kuinka monta senttiä jokaisesta eurosta päätyy julkaisijalle. Vastauksen selkeys kertoo toimistosta jo paljon.

Anna pisteet

(ei vielä ääniä)

Arvostele, kommentoi tai kerro kokemuksista